Myymälöiden toimintaa tuetaan
Kolmen jakelukeskuksen voimin
Jakelukeskuksemme Laukaassa, Janakkalassa ja Järvenpäässä toimittavat tuotteet kaikkiin myymälöihimme Hangosta Sodankylään vuoden jokaisena päivänä. Tehokkaiden varastotilojen lisäksi jakelukeskuksissa on hyvät toimistotilat sekä sosiaalitilat. Kukin jakelukeskus työllistää noin 300 logistiikan ja kaupan alan ammattilaista.
Pohjoismaiden ympäristöystävällisin jakelukeskus
Sijaitsee Järvenpäässä
Helmikuussa 2019 avasimme Järvenpäässä kolmannen jakelukeskuksemme. Jakelukeskuksessa on pilotoitu Suomessa ja Pohjoismaissakin poikkeuksellisia energiaratkaisuja.
- Älykäs ohjausjärjestelmä optimoi rakennuksen energiankäyttöä jatkuvasti.
- Rakennuksen katolla 1600 paneelin aurinkovoimala, joka keväällä ja kesällä kattaa suuren osan kiinteistön kylmätiloissa tarvittavasta energiasta.
- Kiinteistön viilennyksestä syntyvä lauhdelämpö syötetään kaukolämpöverkkoon.
- Käytössämme on Pohjoismaiden suurin, teollisuusmittakaavan sähköakku. Akkuun varattua sähköä voidaan hyödyntää valtakunnallisten kulutuspiikkien aikana.
- Jakelukeskuksessa käytetään vain uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä.
- Jakelukeskus on energian käytön osalta hiilineutraali.